| |
Valmistelut
Päätös näyttelyyn
lähtemisestä on siis tehty. Sinulla on kaunis terve kotikissa ja
haluat muidenkin näkevän sen kauneuden. Lisätietoja näyttelystä
löydät Kotikissayhdistyksen nettisivuilta tai Kokiksen lehdestä,
jossa mainitaan näyttelymaksut, viimeinen ilmoittautumispäivä,
sekä muita tärkeitä tietoja.
Ensinnä, tarkista
kissasi. Onko sillä näyttelypäivän aamuna ikää vähintään 3 kk.?
Onko se terve? Onko rokotukset kunnossa? Onko sillä voimassa
oleva kissarutto- ja flunssarokotus? Näyttelypäivän aamuna
rokotus ei saa olla yli vuotta vanhempi, ja jos rokotus menee
vanhaksi ennen näyttelyä, uusi rokotus on otettava vähintään 15
vuorokautta ennen näyttelyä. Jos siis näyttely on 16.11.2003,
kelpaa rokotus, joka on otettu aikavälillä 17.11.2002-
1.11.2003. Kotikissanäyttelyyn ei vaadita uusintarokotusta,
joten yksi rokotus riittää, mutta tietysti on järkevää tehostaa
rokotus jos se vasta ensimmäisen kerran otetaan. Rokotuksesta
tulee olla mukana todistus, josta ilmenee: kuka on rokotettu,
milloin on rokotettu, millä on rokotettu ja kuka on rokottanut.
Sellaisen saat eläinlääkäriltäsi. Lisäksi, jos kissasi on
naaras, tarkastathan ettei se ole kantavana, tai jos sillä on
ollut lähiaikoina pennut, niin ettei kissa eritä enää maitoa.
Eli näyttelyyn osallistuva kissa ei saa imettää pentuja.
Kotikissanäyttelyssä kissasi ei tarvitse olla leikattu, mutta
suosittelemme silti leikkauttamaan kaikki kotikissat
vahinkopentujen välttämiseksi.
Ok, rokotukset ovat siis kunnossa, sitten
täytät ilmoittautumisen. Täytä se huolellisesti. Jos et tiedä
jotain kohtaa kissastasi, esim. väriä tai syntymä-aikaa,
kirjoita se niin lähelle oikeaa, kuin vaan pystyt. Kissan nimi,
syntymäaika, sukupuoli, karvanpituus, näyttelyluokka ja
väriryhmä. lisäksi omat yhteystietosi. Näyttelyluokan valitset
kissasi iän perusteella. Pentu, joka on täyttänyt 3 kk, mutta on
alle 10 kk ikäinen, kilpailee pentuluokassa. Jos taas kissasi
täyttää näyttelyaamuna 10 kk, se menee aikuisiin, ja jos kissasi
on jo yli 7-vuotias, se kilpailee veteraaneissa. Seuraavaksi
valitse väriryhmä. Ohessa taulukko väreistä.
Jos on epäselvyyttä värin kanssa, ota
yhteyttä näyttelysihteeriin mieluiten
sähköpostilla. tai puhelimitse
040-5104567 Tanja Luoma
|
Väriryhmä I
Yksiväriset |
Väriryhmä II
kaksiväriset
|
Väriryhmä III
kuviokissat ilman valkoista |
Väriryhmä IV
kuviokissat valkoisella |
Väriryhmä V
naamiokissat |
|
valkoinen
musta
sininen
punainen
kilpikonna |
ryhmä I
valkoisella
mustavalkoinen
sinivalkoinen
punavalkoinen
kilpikonnavalkoinen
valkokirjokilpikonna |
ruskeatiikeri
sinitäplikäs
punatabby
kilpikonnatiikeri
hopeatiikeri
|
ryhmä III
valkoisella
ruskeatiikerivalkoinen
sinitäplikäsvalkoinen
punatabbyvalkoinen
kilpikonnatiikerivalkoinen
sinihopeakilpikonnatiikerivalkoinen |
Kaikki
naamio- väritteiset kissat |
Nyt siis lomake on
täytettynä. Jos ilmoitat näyttelyyn useamman kuin yhden kissan,
ja haluat ne samaan häkkiin, niin merkitse sekin
ilmoittautumiseen. Jos sinulla on kolme kissaa, saat niille
tuplahäkin, mutta kaksi kissaa menee vielä pieneen häkkiin.
Saman perheen kissoja ei ole pakko laittaa samaan häkkiin.
Seuraavaksi
tarkista kutsusta näyttelymaksu ja tilinumero. Maksa
näyttelymaksu yhdistyksen tilille. Jos ilmoitat yhden kissan, on
maksu 14 euroa, jos sinulla on kaksi kissaa lähdössä maksat 14 +
11 euroa, jos taas kolme kissaa 14+11+11 euroa jne... Maksu
pitää olla maksettu ajoissa ennen viimeistä ilmoittautumispäivää
ja ilmoittautumiskaavakkeen ja maksukuitin on oltava perillä
sihteerillä viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Muista
laittaa kuitti mukaan ilmoittautumiskaavakkeeseen. Kuititon
ilmoittautuminen hylätään ja samoin myöhästynyt. Siis ei riitä
jos postitat sen viimeisenä ilmoittautumispäivänä.
Nyt on siis
ilmoittauduttu ajoissa ja mahdollisesti tilattu eläinlääkäriaika
rokotuksien uusimisen vuoksi.
Seuraavaksi se
häkki. Jokaiselle kissalle on varattu näyttelyyn oma häkki. Se
on paikalla valmiina saapuessasi näyttelyyn. Kooltaan se on
65*65cm ja korkeudeltaan 56 cm, Häkki pitäisi sisustaa, eli
peittää kankaalla kolmelta sivulta, sekä halutessasi myös katto,
jolloin ainoastaan yksi seinä jää avoimeksi. Verhoiksi kelpaa
vaikkapa vanha lakana, tai sitten voit ommella mitan mukaiset
verhot. Häkissä tulisi olla myös alusta, siihen tehtävään kelpaa
vaikkapa pyyhe. Lisäksi kissalle pitää olla mukana hiekka-astia,
sekä juoma ja ruoka-astiat.
Nyt siis on
esivalmistelut kunnossa. Häkkiin on tehty verhot tai
vaihtoehtoisesti pyydetty yhdistykseltä verhot lainaan. Kysy
niitä ajoissa koska verhoja on rajallinen määrä. Nyt siis
odotellaan näyttelyvahvistus kirjettä ja itse näyttelypäivää
Näyttelyä
edeltävällä viikolla saat postissa kirjeen jossa vahvistetaan
osallistumisesi. Kirjeessä on lisäksi ohjeita näyttelyyn
saapumiselle, kartta ja aikataulu. Lue se tarkkaan ja toimi sen
mukaisesti.
Näyttelypäivä
koittaa
Eläinlääkärin
tarkastus on klo 8-9. Saavu sillä välillä paikalle mukana
vahvistuskirje, rokotustodistus, häkkitarvikkeet sekä tietysti
se kissa. Helpoin tapa tuoda kissa paikalle on tuoda se
kantolaatikossa. Eläinlääkäri tarkastaa kissasi ja sen
rokotukset ja kun kissasi on todettu terveeksi, saat jatkaa
matkaa. Tarkastuksen jälkeen saat näyttelyluettelon, josta voit
katsoa kissasi kilpailunumeron ja sen perusteella löydät kissasi
häkin. Kissasi saa lisäksi kaulalapun johon merkitset kissasi
kilpailunumeron. Pidä lappu kissasi kaulassa koko päivän. Kun
löydät samannumeroisen häkin, kuin kissasi näyttelynumero, laita
verhot paikalleen, hiekka-astia, sekä vettä ja ruokaa kupeissa
häkkiin ja kissa perään. Siellä se saakin odotella vuoroaan.
Arvostelu
alkaa
Jokaisella
tuomarilla on apunaan assistentti, joka huolehtii siitä, että
oikea kissa on oikeaan aikaan oikealla tuomarilla. Sinulle
tullaan ilmoittamaan, kun kissasi vuoro on. Assistentti jakaa
numerolapun kissasi häkin päälle, josta tiedät, että vuoronne
lähestyy. Kissat arvostellaan numerojärjestyksessä ja kun
vuorosi on, vie kissasi tuomarin pöydälle, tai anna assistentin
kantaa se.
Tuomari tutkii
kissasi ja sinun tehtävänäsi on varmistaa ettei kissasi karkaa
pöydältä. Tässä asiassa auttaa myös tuo aikaisemmin mainittu
assistentti. Jos kissallasi on kilpailija luokassa, niin
odottelet tuomarin lähettyvillä sen aikaa, että tuomari on
arvostellut kaikki saman luokan kissat. Sen jälkeen tuomari
vertaa kissoja keskenään ja laittaa ne järjestykseen. Luokan
voittanut kissa pääsee jatkoon. Hävinneiden näyttely päättyy
siihen, joten kissat palaavat häkkeihin loppupäiväksi. Vaikka
kissa häviääkin, sen tulee olla paikalla näyttelyn loppumiseen
saakka. Voittajatkin voivat palata hetkeksi takaisin
häkkeihinsä, sillä ne kutsutaan myöhemmin takaisin. N. puoli
tuntia arvostelun jälkeen voit hakea kissasi arvostelusetelin
palkinto pöydästä. Samalla saat myös kissasi ruusukkeen.
Toisinaan setelit ja ruusukkeet jaetaan häkkeihin, mutta jos
niitä ei kuulu voit tiedustella asiaa palkintopöydästä.
Parhaiden valinta
eli paneeli
Kun paneeli alkaa,
saapuvat assistentit hakemaan jatkoon päässeitä kissoja. Tässä
vaiheessa omistajat eivät enää saa esitellä kissojaan, vaan
assistentit hoitavat asian tästä eteenpäin. Jos siis tiedät
kissasi päässeen paneelin, tarkasta vielä, että kaikki karvat
ovat ojennuksessa ja luovuta kissasi assistentille, kun sitä
tullaan hakemaan. Paneelissa kilpailevat siis tuomareiden
parhaat kissat. Jokainen tuomari on valinnut omista kissoistaan
parhaat, eli parhaan lyhytkarvaisen aikuisen uroksen, aikuisen
naaraan, uros pennun, uros naaraan, veteraani uroksen, veteraani
naaraan, sekä samat pitkäkarvaisina. Ensiksi siis tuodaan
näytille tuomareiden parhaat lyhytkarva urokset, joita tuomarit
tutkivat ja äänestävät niistä parhaan, joka jää taas jatkoon.
Hävinneet voivat mennä häkkeihinsä. Paras uros ja naaras taas
kilpailevat keskenään, ja niistä valitaan paras lyhytkarvainen
aikuinen, joka taas kilpailee parasta pitkäkarvaista aikuista
vastaan. Näin jatketaan kunnes löydetään näyttelyn paras
aikuinen, pentu sekä veteraani.
Kun paneeli on
ohi, jaetaan vielä muutama erikoispalkinto ja sitten voikin
näyttelyväki poistua paikalta.
Hei, yksi juttu
vielä! Näyttelyn jälkeen alkavat purkutalkoot. kaikki ovat
tervetulleita auttamaan. Talkooporukkaa ei koskaan ole liikaa,
ja mitä enemmän on väkeä, sitä nopeammin pääsee myös näyttelyn
järjestänyt väki kotiin.
Taas on vietetty mukava päivä kissa ihmisten kanssa. On ehkä
saatu uusia ystäviä ja häviöstä huolimatta yleensä kaikilla on
ollut mukavaa. kotikissanäyttelyt eivät ole vakavaa puuhaa, ja
tärkeintä onkin viettää mukava päivä mukavien ihmisten, ja
nimenomaan samanhenkisten ihmisten kanssa.
Tietysti tullaan sitten uudestaan, eikö?
|