| |

Ihminen
jakaa kesykissat usein rotukissoihin ja "tavallisiin" kissoihin.
Rotukissalla on aina rekisterikirja. Kaikista kesykissoista, joilla ei
ole
rodun todistavia rekisteripapereita, voidaan käyttää nimitystä
kotikissa.
Kotikissa on joko ns. maatiainen tai sekarotuinen kissa.
Maatiainen on jalostamaton kesykissa, johon ei ole sekoittunut mitään
rotua. Kissaa, jonka emo tai isä on rotukissa, ei pidä nimittää
maatiaiseksi. Tällainen rekisteröimätön kissa on aina kotikissa.
Sekä kotikissoja että
maatiaisia on lyhyt- ja pitkäkarvaisia; suvussa ei tarvita
rotukissaa, jotta kissasta tulee puolipitkä- tai pitkäkarvainen,
vaan pitkäkarvageeniä esiintyy paljon myös kotikissoilla.
Kotikissa voi olla rotukissan näköinen, mutta kissaa ei pidä
mennä sanomaan vain sillä perusteella esim. norjalaiseksi
metsäkissaksi.
|
| |
Oli kissa sitten
koti- tai rotukissa, se on ensisijaisesti kotinsa vastuulla
oleva lemmikki ja perheenjäsen. Kissa vaatii jokapäiväistä
huolenpitoa.
Huolenpitoon kuuluu kissalle sopivan ja riittävän ruokinnan,
sopivan asuinpaikan sekä asianmukaisten tarvikkeiden lisäksi
sekä fyysisestä että psyykkisestä terveydestä huolehtiminen ja
mahdollisten ongelmien asiallinen hoitaminen.
|
| |
Kissan perusterveydenhoito koostuu säännöllisistä madotuksista,
ennaltaehkäisevistä rokotuksista sekä
muusta terveyden ylläpidosta ja tarkkailusta. Kissa tarvitsee
myös
psyykkisesti sopivat olosuhteet: riittävästi seuraa, virikkeitä
ja
luontaisen käyttäytymisensä toteuttamismahdollisuuksia. Kissan
omistajan
vastuisiin kuuluu valvoa kissan turvallisuutta ja ehkäistä
kissasta
mahdollisesti aiheutuvia
haittoja ympäristölle, esim. kissan ulkoillessa.
Kissan hankkiminen ja siitä vastuun ottaminen on tarkkaan
harkittava asia.
Kissa vaatii huomattavasti huolenpitoa ja kustannuksia ja voi
elää reilusti
yli 20 vuotta, joten omistajan vastuu on suuri. Vastuun kanssa
vaa'assa
painaa hyvinvoivan kissaystävän tuottama rajaton ilo ja hyöty.
Perinteisen
hiirten ja muiden haitallisten vierailijoiden kurissa pitämisen
lisäksi
kissaan on yhdistetty muitakin ihmistä hyödyttäviä asioita.
Monet
tutkimukset kertovat, että kissaseura voi olla huomattavaksi
hyödyksi
ihmisen terveydelle mm. mielenterveyden kohentajana sekä
fyysisten
stressioireiden vähentäjänä ja vaivojen ennaltaehkäisijänä.
Kotikissa on hyvä ystävämme ja ansaitsee arvostusta ja
huolenpitoa sen
mukaan. |